torstai 20. huhtikuuta 2017

Vierailu Kilimanjaro Technology Foundationissa ja paikallisessa kylässä

Yhden TVL-talossa opintojaan/harjoitteluaan suorittavan henkilön (Saaran tai tuttavallisesti bibin eli isoäidin) avustuksella pääsimme vierailemaan Kilimanjaro Technology Foundationin tiloissa sekä kylässä, jota yhdistys auttaa. Innokkuutta tällaiseen tutustumiseen talolla riitti ja niin me keskiviikkona iltapäivällä suuntasimme KiliTech:n työntekijän kanssa kohti kaupungin ulkopuolella sijaitsevaa kylää.

Vastassa kylässä meitä oli suuri väkijoukko, joista jokainen halusi kätellä meidät. Olo oli enemmän kuin tervetullut! Valokuvia kyläläiset ottivat varmasti sadoittain - mielessä kävi, että milloinkohan heillä on viimeeksi ollut länsimaalaisia vieraita.

Kyläraitti

Tien vierustoilla on myyjiä myymässä tuotteitaan

viljelmiä

Tiellä oli muitakin kulkijoita



Yhdistys mahdollistaa kyläläisten työnteon, koulutuksen ja kehittymisen monella eri tavalla. Alla kuva koristelu- ja catering ryhmän teoksista. Yhdistys on mahdollistanut alkuun materiaalin näille naisille. Naiset järjestävät erilaisia juhlia kuten esimerkiksi häitä. Koristelemalla ja järjestämällä ruokailun, työllistävät he itse itsensä.




Toisena projektina Kilitech on mahdollistanut maissin kylvön sekä sen jalostuksen mm. jauhoksi. Uusimpana projektina on hunajatuotanto. Alla kuva mehiläispesästä. Enpä ole eläissäni syönyt yhtä hyvää hunajaa kuin mitä heidän tekemänsä oli. Harmi vain ettei sitä ollut vielä myytäväksi asti.


asuintalo


Koristelu- ja cateringin lisäksi naisia työllistää ompelimo. Kilitech on ostanut naisille ompelukoneet joilla he ompelevat koulupukuja alueen lapsille. Vanhemmille koulupuvut maksavat normaalin 12 000 shillingin (5 euroa) sijaan 6 000 shillinkiä. Jotta ompelijat saavat työstään kunnon palkan, maksaa Kilitech heille tuon 6 000 shillingin erotuksen. Edullisilla koulupuvuilla mahdollistetaan lasten koulunkäynti. Jotta lapset voivat osallistua ilmaiseen primary schooliin on vanhempien ostettava heidän koulupukunsa sekä huolehdittava ruokailusta. Läheskään aina tähän ei vanhemmilla ole varaa. Kilitech huolehtii tarvittaessa myös lasten kouluruokailusta, jotta lapset voivat käydä koulua.



Koulupukuja tekeillä

Yhdistyksen toiminta on mielestäni erittäin järkevää ja hienoa - ihmisiä autetaan ja opetetaan auttamaan itse itseään. Kylään on koulutettu opettajia, jotka opettavat muita kyläläisiä. Kylään on ostettu yksi auto, jolla kyläläiset hoitavat työhön liittyviä kuljetuksia. Rakenteilla on myös yhteistyössä Tansanian hallituksen kanssa uusi terveyskeskus palvelemaan useita kyliä. Kun tämä kylä pääseen ns. jaloilleen, siirtyy yhdistys auttamaan seuraavaa kylää. Lisää yhdistyksen toiminnasta voit lukea täältä.

Kuten taloista voi päätellä, on kyläläiset erittäin köyhiä. Silti meitä varten oli teurastettu vuohi, ja tarjolla oli myös ruokabanaania, juomisia sekä appelsiineja. Ihmiset olivat aitoja, avoimia sekä varustettu suurella lämpöisellä sydämellä. Nöyräksi ja kiitolliseksi sitä tunsi itsensä näiden ihmisten keskellä. Vielä viimeisemmäksi kylän vanhin bibi toivoi ettemme unohtaisi häntä. Sitä ei meistä yksikään varmastikaan tee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti