Harkkakuulumisia

Neljä viikkoa on jo vierähtänyt siitä, kun astuin ulos lentokoneesta kuuman kosteaan Tansaniaan. Aika täällä menee hirmuista vauhtia eteenpäin! Vaikka paljon on tehty ja koettu, on myös paljon vielä tekemättä jta kokematta.

Harjoittelua teen vielä reilut kaksi viikkoa Raussa. Olen ollut nyt siis pienempien ryhmässä, jossa on 7 noin kolmesta viiteen vuotiaita lapsia. Olen lähinnä apuopettajana sillä swahilin kielen taitoni ei ole kehittynyt niin kuin itse olisin halunnut. Lasten puheesta ymmärrän todella vähän, sillä he puhuvat sekä nopeasti, että hieman epäselvästi. Tämä ymmärrätämättömyyteni turhauttaa minua ajoittain suurestikin. Yritän kyllä iltaisin tankata sanoja päähäni, mutta ne jäävät sinne melko heikolla onnistumisprosentilla. Apuopettajan toimenkuvaani kuuluu ajoittain opettaminen englanniksi, mutta pääsääntöisesti teen lapsille esimerkkejä vihkoon, joiden mukaan he sitten kirjoittavat numeroita, sanoja jne. Tarkastan myös lasten työt ja "palkintona" hyvästä työstä piirrän heille vihkoon milloin mitäkin kuvia (ne ketkä tuntevat piirrustustaitoni tietävät ettei palkinto kovin ihmeellinen ole 😂).

Opettaminen täällä on hyvin erilaista kuin Suomessa. Opetus on hyvin pitkälti opettajajohtoista ja lapset enemmänkin matkivat ja yrittävät muistaa ulkoa erilaisia asioita. Heidän odotetaan jaksavan keskittyä aiheeseen noin tunnin verran ja istua hiljaa paikallaan sekä tehdä tehtäviä. Jos tehtävät ovat jo valmiit, jatkuu paikallaan istuminen ja odottaminen hiljaisuudessa kunnes kutsutaan aamupuurolle. Pulpetteja, pöytiä tai tuoleja ei ole, vaan lapset istuvat lattialla vihko edessään ja tekevät näitä tehtäviään.  Opetusta on siis swahilin kielen, englannin kielen ja matematiikan aineissa.

Lapset kuuntelevat hyvin opettajiaan, mutta meillä wazungu:lla on tässä vielä tekemistä. Kun opettaja häviää näköpiiristä, alkaa riehuminen, juokseminen, pelleily yms. Kielimuuri tuottaa hieman hankaluuksia niin vuorovaikutuksessa kuin auktoriteetin aseman saamisessakin. Lapset kaipaavat täällä läheisyyttä ja monesti sylissä tai kylki kyljessä onkin yksi tai useampi lapsi - halaaminen tai sylissä pitäminen ei kuulu tansanialaisiin kulttuuriin.

Tämä on neljäs eli viimeinen harjoittelu ja se liittyy johtamiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Tansaniassa näiden asioiden käsitteleminen ja harjoitteleminen on hieman haasteellista, mutta itsensä johtamista tulee harjoiteltua sitäkin enemmän. Kun itse on se "erilainen", ei tule ymmärretyksi, ei pysty kommunikoimaan haluamallaan tavalla tai ei ymmärrä kaikkea ympärillään tapahtuvaa, on kyettävä käsittelemään omat tunteensa ja heikkoutensa. Oma arvomaailmakin kokee täällä niin sanotusti kovia. Todellisen köyhyyden näkeminen ei ole helppoa ja arvostus kovaa työtä tekeviä tansanialaisia kohtaan kasvaa päivittäin. Köyhyydestä ja seitsemän päiväisen työviikon tekemisestä (osa tekee niin) huolimatta ihmiset ovat sydämellisiä, iloisia ja anteliaita. Arvostus sitä kohtaan, mitä meillä suomalaisilla on, on todellakin kasvanut.

Lopuksi kuvia paratiisista eli Sansibarilta. Vietimme siellä pitkän viikonlopun nauttien turkoosista vedestä, valkeasta ja pehmeästä hiekasta, auringosta, hyvästä ruoasta ja juomasta. Ja rahaa mukaani lahjoittaneille tiedoksi, että ensimmäinen satsi vihkoja, kyniä ja liituja on ostettu ja matkaavat huomenna mukanani päiväkotiin!

näkymää lentokoneesta

ensimmäinen ilta Nungwissa

turkoosia vettä ja silkinpehmeää valkeaa hiekkaa

ei ollut eläimiltä kielletty ranta :-)

auringon lasku

koira kaivoi itselleen paikan aurinkotuolin alle

aamun sarastusta

hetken näytti jo siltä että sataisi, mutta pilvet hävisivät melko pian

Stone town